Esteettömyys koskee monia ihmisiä.

Esteettömyydestä

Sen verran alkuun omasta esteettömyystaustastani, että olen opiskellut rakennetun ympäristön esteettömyyskartoittajaksi Tampereen Ammattikorkeakoulussa 2015. Minulla on ollut aina haaveena – ja on edelleen – että pääsisin suunnittelemaan hoivakoteja ja vanhusten ja vammaisten asuntoja. Niin, että ne olisivat esteettömiä ja muutenkin toimivia ja samalla kauniita ja asukkaansa näköisiä. Siksi hakeuduin koulutukseen. Heti ensimmäisellä luentokerralla tajusin, että käsitykseni esteettömyydestä oli ”hieman” suppea.

Mistä saa lisätietoa esteettömyydestä ?

Koulutus oli mielenkiintoinen ja todella hyvä, ja siitä sain innostuksen tehdä myös esteettömyyskartoituksia ja esteettömyysselvityksiä. Kuulun Invalidiliiton esteettömyyskartoittajarekisteriin ja teen kartoitukset siis Invalidiliiton esteettömyyskeskuksen ESKEH-menetelmällä. Esteettömyyskeskus ESKEn sivuilta löytyy todella paljon tietoa esteettömyyteen liittyvistä asioista ohjeineen, videoineen ja linkkeineen. Kannattaa siis käydä tutustumassa ESKEn sivuilla aiheesta, koska minä kerron tässä esteettömyydestä vain lyhyesti. (Kirjoittelen myöhemmin eri aihealueista erikseen.)

Esteettömyyssuunnitelman avulla saadaan huomioitua tilan käyttäjien tarpeet.

Esteetön rakennus

Yhdenvertaisuuslaki ja valtioneuvoston asetukset rakennusten esteettömyydestä velvoittavat mm. julkisten rakennusten esteettömyyteen. Esteettömyydessä on kyse ihmisten moninaisuuden huomioimisesta niin rakennuksissa kuin ympäristössä muutenkin. Jos puhutaan esteettömästä rakennuksesta, niin siinä on otettu huomioon liikkumisen esteettömyys (fyysinen ympäristö oviaukkoineen, portaineen, opasteineen ym.), kuuleminen, (akustiikka, äänentoisto- ja siirtojärjestelmät jne.), näkeminen (mm. valaistus, häikäisynesto, materiaalit, tummuuskontrastit), sisäilma, aistiesteettömyys. Lista ei välttämättä ole täydellinen, mutta antanee kuvan esteettömyyden monipuolisuudesta.

Kun ympäristö on esteetön ja toimiva, se tukee ihmisten hyvinvointia ja omatoimisuutta, vähentää apuvälineiden tai avustajan tarvetta, pienentää onnettomuusriskiä jne. . Jos ympäristö on esteetön, siellä pystyvät toimimaan pyörätuolin ja rollaattorin käyttäjät, heikkonäköiset ja -kuuloiset, lastenvaunuja työntävät tai matkalaukkuja vetävät.

Kaikki hyötyvät esteettömyydestä

Ja kannattaa muistaa, että vaikka juuri nyt ei esimerkiksi liikkumisen kanssa olisi ongelmia, niin jokainen voi joutua joskus käyttämään tilapäisesti esimerkiksi kyynärsauvoja, jokainen meistä vanhenee joskus ja voimat ehkä heikkenevät jne. Toiset meistä tarvitsevat esteettömyyttä, mutta kaikki me hyödymme siitä. Ja kannattaa muistaa, että vaikka juuri nyt ei esimerkiksi liikkumisen kanssa olisi ongelmia, niin jokainen voi joutua joskus käyttämään tilapäisesti esimerkiksi kyynärsauvoja, jokainen meistä vanhenee joskus ja voimat ehkä heikkenevät jne.

Toiminnalliset haasteet voivat johtua ympäristöstä!

Portaikon alkamisesta ilmoitetaan näkövammaisille pintatunnisteilla.
Lattiamerkinnät kaupunkikirjasto Oodissa Helsingissä

Esteettömyysselvitys ja esteettömyyskartoitus

Jotta ympäristöstä tulee oikeasti esteetön, se pitää huomioida suunnittelussa ja toteutuksessa. PISTE! Uutta rakennusta suunnitellessa olisi hyvä tehdä esteettömyysselvitys ennen rakentamista. Tällöin pystyttäisiin huomioimaan esteettömyyteen liittyvät asiat etukäteen. Se on myös kustannustehokasta. Ja jos esimerkiksi vanhemmanpuoleinen julkinen rakennus ei ole niin esteetön kuin pitäisi, kannattaa tehdä ainakin ne muutokset, jotka ovat mahdollisia eikä jättää kaikkia tekemättä. Jokainen esteettömyyttä parantava muutos on aina plussaa.

Monen yrityksen ja julkisen rakennuksen nettisivuilta puuttuu tietoa esteettömyydestä: missä on esteetön pysäköinti, esteetön sisäänkäynti, minne pääsee, minne ei, mistä asioita voi tiedustella. Tällaisesta informaatiosta olisi monelle hyötyä. Nämä liittyvät saavutettavuuteenkin, ja esteettömyys on myös osa saavutettavuutta. Jotkut kunnat, kaupungit tai yritykset ovat halunneet noudattaa tiloissaan vaatimusten lisäksi myös suosituksia ja haluavat oikeasti toimia esteettömyysasioiden eteen ajatuksella meille KAIKKI ovat tervetulleita. Valitettavasti on myös toisenlaisia esimerkkejä. Mutta aina voi parantaa!

Kirjastotalo  Oodissa halutaan toivottaa tervetulleiksi kaikki käyttäjät.
Oodi on tarkoitettu kainostelijoille, taaperoille, suurille, hiljaisille jne…. Hieno idea kirjoittaa ”kaikille”-sana

Itse haluaisin ehdottomasti olla mukana suunnittelemassa/kehittämässä esteettömyyttä julkisen sektorin ja yhteisöjen rakennuksissa, toimitiloissa, kodeissa jne. Työsarkaa kyllä vielä riittää. Ja kannattaa muistaa, että kaikki esteettömyyteen liittyvät parannukset eivät välttämättä maksa paljon. Tärkeää on aloittaa siitä, että asiaan kiinnitetään huomiota. Ja kannattaa pyytää ammattilaista apuun, jotta esim. luiskat rakennettaisiin ensimmäisellä kerralla sellaisiksi kuin kuuluu. Tämä vain yhtenä esimerkkinä.

Jos sinulla tulee jotain esteettömyyteen liittyvää kysyttävää, tarvetta esteettömyysneuvontaan, esteettömyyskartoitukseen tai -suunnitteluun, niin ota ihmeessä yhteyttä. Autan mielelläni.

Kerron lisää esteettömyydestä myöhemmin. Laitan tähän loppuun vielä ensimmäisen suuren esteettömyyskartoituskohteeni: melkein sata vuotta vanha kaunis Punkalaitumen kunnantalo, jossa noin 900 neliötä ja nelisenkymmentä tilaa. Innolla odotan seuraavia kohteita, joissa voin olla apuna.

Esteettömyyskartoituksen avulla saadaan tietoa tilan esteettömyydestä ja voidaan parantaa sitä.

esteettömyys, esteettömyyskartoitus, esteettömyysselvitys