Screenkaihdin vähentää häikäisyä ja säilyttää näkymän ulos.

Auringon häikäisy – mikä avuksi?

Vaikka auringonpaiste on niin ihanaa, niin toki se voi häiritä työntekoa, nukkumista tai mitä muuta tahansa toimintaa, ellei sitä pysty säätelemään sopivasti. Mutta onneksi nykyään löytyy tarkoitukseen sopivia kauniita tuotteita sekä ulos että sisälle. Jokaiseen kohteeseen voidaan valita yksilölliset, juuri kyseiseen käyttötarkoitukseen ja ikkunaan sopivat tuotteet. Niillä pystytään säätelemään mm. auringonvalon määrää ja kuumuuden sisätiloihin pääsyä, vähentämään tai poistamaan auringon häikäisy, osa tuotteista parantaa samalla akustiikkaakin. Vaihtoehtoja on todella todella paljon. Useimmista tuotteista voit valita joko käsikäyttöiset mekanismit tai sitten sähkökäyttöiset, jotka toimivat kätevästi langattomalla kaukosäätimellä.

Unelmaneliöiltä saat sekä kaihtimia että verhoja niin sisätiloihin kuin parvekkeille ja terasseillekin. Ja löytyy myös paloturvalliset ratkaisut. Tässä julkaisussa kirjoitan kaihtimista, seuraavassa julkaisussa verhoista. Tulossa ei ole kattavaa tietopakettia eikä kattavaa tuotevalikoimaa, vaan katsaus siihen, millaisia tuotteita esimerkiksi on saatavilla Unelmaneliöiltä. Ota yhteyttä, niin mietitään millaiset kaihtimet ja/tai verhot sopisivat sinun ikkunoihisi. Saat tuotteet joko itse asentaen tai asennettuna.

Kaihtimet ja auringon häikäisy

Kaihtimista löytyy monipuolinen valikoima auringon häikäisyyn. Häikäisyn lisäksi ne auttavat mm. kuumuuteen. Seuraavassa sisätilojen (osa sopii myös parvekkeille ja terasseille) kaihtimia aurinkosuojauksen näkökulmasta.

Ulkotilojen kaihtimiin voit tutustua Kaihdinliike Sandbergin sivuilla.

Screen-kaihtimet

Auringon häikäisy vähenee ja säilyy näkymä ulos, kunkäyttää screen-kaihdinta.

Laitoin myös etusivun kuvaksi tämän kotityöhuoneeni toisesta ikkunasta näkyvän pienen osan, koska näissä kiteytyy mielestäni monta oleellista asiaa. Noin 25 vuotta olen ollut etelänsuuntaisessa työhuoneessani kauniina aurinkoisina päivinä ”pussissa” pimennysverhojen takana. Hankittuani screen-kaihtimet, huoneessa on todella erilaista olla aurinkoisina päivinä: aurinko ei häikäise liikaa, näen ikkunasta ulos ja sisällä ei ole niin kuumaa. Nämä kaihtimet ovat 5% avoimia, mikä tarkoittaa sitä, että kankaan rakenne on sellainen, että siinä on avointa tilaa 5% ja loput 95% ei ole avointa. Screen-kankailla on erilaisia ominaisuuksia myös mm. auringonsäteiden läpäisemisen, heijastumisen ja imeytymisen suhteen. Näihin vaikuttaa myös kankaiden väri. Screen-kankaiden toisella puolella voi olla myös alumiini, jolloin se estää lämmön sisälle pääsyä vielä tehokkaammin.

Oikeanlaisella screen-kaihtimella estetään auringon häikäisy tehokkaasti.

Yllä kuvat Annastiinan Hiussalin Kuntiksen toimipisteestä, jonne asennettiin screen-kaihdin, koska aamuaurinko paistoi todella terävästi pesupaikalla olevan asiakkaan ja kampaajan kasvoihin. Muut ominaisuudet katsottiin sen mukaan, että auringonhäikäisy on mahdollisimman pientä. Vaalea kangas valittiin, koska haluttiin säilyttää sisustuksessa vaalea fiilis ja koska maiseman selkeä näkyminen ei ollut niin tärkeää (tummasta kankaasta näkyy paremmin ulos). Puolenpäivän aikaan kaihdin nostetaan ylös, jolloin se on lähes huomaamaton.

Erityisen ihanteellinen screen-kaihdin on esimerkiksi toimistotiloissa ja näyttötyöskentelyssä muutenkin. Niillä voidaan estää haitallista häikäisyä, mikä taas lisää työterveyttä ja työtehokkuutta. Työssäviihtymisen kannalta on tärkeää nähdä myös ulos, eli screen-kaihtimilla voi olla suurikin vaikutus työhyvinvointiin. Hyvä ja häikäisemätön valaistus kuuluvat olennaisesti myös esteettömän tilan ominaisuuksiin.

Screen-kaihdin toimii rullakaihtimen tapaan joko käsikäyttöisesti ketjumekanismilla tai sähköisesti. Uutuutena on tullut ezyRoller, josta laitan kuvan, kun olen saanut toimistoon tilaamani. Voit tutustua uuteen ezyRolleriin tällä videolla.

Seuraavassa Domitecin screenkankaat 3% ja 5% ja ”erikoisemmat” screenkankaat, joista löytyy siis kierrätysmateriaaleista valmistetut ja PVC-vapaat, erityisen hyvät lämpöenergiaominaisuudet omaavat ja alumiinitaustaiset screen-kankaat.

Oikein valitulla screen-kankaalla voidaan estää liiallinen auringon häikäisy.

Rullakaihtimet

Valkoisen screen-kaihtimen kyky estää auringonhäikäisy on parempi kuin tumman.
Kuva: Kaihdinliike Sandberg

Screen-kaihtimet toimivat rullakaihdinten tapaan. Rullakaihtimia saa myös ”tavallisilla” kankailla ja pimentävillä kankailla jousi-, ketju- ja sähkökäyttöisenä. Kangasmallistoihin voit tutustua täällä ja täällä.

Rullakaihtimia saa sekä yksivärisinä että kuviollisina.
Kuva: Kaihdinliike Sandberg

Lamellikaihtimet

Lamellikaihtimilla pystytään säätelemään sisään tulevan valon määrää ja suuntaa.

Pystylamellikaihtimilla voidaan säädellä valon määrää ja näkyvyyttä. Niitä valmistetaan myös screen-kankaista ja pimentävistä kankaista. Lamellikaihtimet sopivat myös vinoihin ja kaareviin ikkunoihin. Voit valita lamellin leveydeksi 89 mm tai 127 mm.

Lamellikaihtimilla pystytään säätelemään sisään tulevan valon määrää ja suuntaa.
Kuvattu Kaihdinliike Sandbergilla

Kangaskaihtimet

Kangaskaihtimet kuuluvat omiin suosikkeihini, koska ne ovat vain 25 mm syviä ja ne voidaan tehdä esimerkiksi ikkunasyvennyksessä reunasta reunaan niin, että jää tyhjää tilaa vain muutamia mm:iä kaihtimen molemmille puolille. Kangaskaihtimet voidaan laskea ylhäältä alas tai sitten niissä voi olla vaijerit niin, että ne ovat laskettavissa sekä ylhäältä alas, että alhaalta ylös. Kangas voi olla Duette-kangasta, jolloin nostonyörit jäävät ”kennojen” sisälle piiloon tai sitten vekkikangasta. Molemmista löytyy sekä valoa eri tavalla läpäiseviä että pimentäviä vaihtoehtoja. Duette-kankaat eristävät myös lämpöä kennomaisen rakenteen ansiosta.

Hunajakennoisella kangaskaihtimella estetään tai vähennetään auringon häikäisy ja liiallisen lämmön pääsy sisälle.
Duette-kangasmalleja
Auringon häikäisy voidaan estää vekkikaihtimella.
Vekkikangasmalleja

Alla kuvia yli 100-vuotiaasta hirsitalosta, johon Unelmaneliöt toimitti vekkikaihtimet sekä keittiön kaikkiin ikkunoihin että makuuhuoneen ikkunaan. Kaihtimet sopivat hienosti talon tyyliin ja ovat auki ollessaan lähes huomaamattomat. Kaihdinta voi säätää sekä alhaalta että ylhäältä sopivalle korkeudelle. Kangas estää näkyvyyttä, mutta valoa pääsee kuitenkin kaihtimen läpi sisälle. (Olen pahoillani värisävyistä, mutta kaihdinidea onneksi välittyy.)

Plisee-kaihtimella estetään auringon häikäisy ja samalla pääsee aavistus valoa sisään.
Kaihdin nousee sekä alhaalta että ylhäältä, joten auringon häikäisy voidaan tehdä hyvinkin täsmällisesti.
kaihdin nousee sekä alhaalta että ylhäältä, joten auringon häikäisy voidaan tehdä hyvinkin täsmällisesti.

Seuraavissa kuvissa Euran Fysiotähden uuden hoitotilan oveen asennetut Duette-kankaasta valmistetut paloturvalliset kaihtimet. (Toimitin tilaan myös paloturvalliset pimentävät waveverhot, joilla saatiin lisää auringonsuojaa olemassa olevien sälekaihdinten kohdille ja parannettiin tilan akustiikkaa.)

kaihdin nousee sekä alhaalta että ylhäältä, joten auringon häikäisy voidaan tehdä hyvinkin täsmällisesti.
kaihdin nousee sekä alhaalta että ylhäältä, joten auringon häikäisy voidaan tehdä hyvinkin täsmällisesti.

Kangaskaihtimet voivat toimia monilla erilaisilla mekanismeilla ja niitä on saatavana myös moottoroituina.

Kaksoiskaihtimet

Kaksoiskaihtimilla voi säätää kaihtimen korkeutta portaattomasti ja lisäksi saat säädettyä sen, kuinka paljon tummat ja vaaleat raidat ovat toistensa päällä.

Seuraavissa kuvissa asiakkaalle toimittamani ketjukäyttöiset kaksoiskaihtimet. Kankaan sävy sovitettiin rantakallioiden sävyyn. (Kuva asiakkaalta.)

Auringon häikäisy ei ole haitaksi, koska Duoflor-kaihtimella saadaan säädettyä auringon valon määrä sopivaksi.

Seuraavassa kuvassa asiakkaalle toimittamani moottoroidut kaihtimet (kuvat asiakkaalta).

Auringon häikäisy ei ole haitaksi, koska Duoflor-kaihtimella saadaan säädettyä auringon valon määrä sopivaksi.
Auringon häikäisy ei ole haitaksi, koska Duoflor-kaihtimella saadaan säädettyä auringon valon määrä sopivaksi.
Auringon häikäisy ei ole haitaksi, koska Duoflor-kaihtimella saadaan säädettyä auringon valon määrä sopivaksi.

Seuraavassa kuvassa Kaihdinliike Sandbergin Duoflor-kaksoiskaihdin

Auringon häikäisy ei ole haitaksi, koska Duoflor-kaihtimella saadaan säädettyä auringon valon määrä sopivaksi.
Kuva: Kaihdinliike Sandberg

Sälekaihtimet

Auringon häikäisy voidaan tehdä myös sälekaihtimilla. Valittavana on alumiinisälekaihtimet, puusälekaihtimet ja akryylisälekaihtimet. Lisään niitä tänne myöhemmin.

Paneelikaihtimet

Myös näihin palaan myöhemmin.

Parvekekaihtimet

Näihin löytyy useita ratkaisuja, joihin myös palaan myöhemmin, kun olen ehtinyt perehtymään niihin laajemmin. Laitan tähän yhdestä, todella kätevästä systeemistä, kuvan: Sunroll Screen-kaihdin, jossa kaihdin voidaan liu’uttaa aina sopivaan kohtaan ja saadaan melko huomaamattomaksi.

Parvekkeen aurinkosuojaus onnistuu screenkaihtimilla, jotka liukuvat kiskossa.
Kuva: Kaihdinliike Sandberg

Jos auringon häikäisy tai kuumuus haittaa sinua sisätiloissa ja haluat apua kaihtimiin, niin autan mielelläni. Ja tervetuloa toimistolle tutustumaan malleihin.

aurinkosuojaus, ezyroller, kaihtimet, kaksoiskaihdin, lamellikaihdin, mittojenmukaan, rullakaihdin, screenkaihtimet