2017

Annastiinan Hiussali ja viereinen liiketila yhdistettiin kesällä 2017, jolloin tiloihin tehtiin myös  kokonaisvaltainen remontti.  Kampaamon ensimmäisessä tilassa (= aiempi Hiussalin tila) on odotustila, kampaamokauppa, yksi asiakaspaikka ja myyntitiski. Uudessa osassa on viisi asiakaspaikkaa, pesupaikat ja asiakas-wc. Tärkeää oli tilojen  toiminnallisuus ja se, että kaikilla asiakkailla olisi yksityisyyttä kampaamohetkessään.

Alussa kuvia uudesta kampaamosta, lopussa ennen–jälkeen -kuvia.


”Unelmaneliöiden suunnittelu tapahtui aikataulun ja toiveiden mukaisesti. Omat vaatimukset otettiin huomioon sekä saatiin mietittyä edullisia ratkaisuja moneen asiaan. Helppo valinta, kun itse ei pysty käyttämään omaa aikaa kiertelemässä kauppoja valitsemassa värisävyjä, materiaaleja ja sisustustavaraa.”

Annastiina Marjamäki
Annastiinan Hiussali